Mullon Buell.

Joo ja mulla tärisee kädet kun vastaan Andun viestiin.

"Oon vapailla ja ajossa. Nähdäänkö?"

No mitä nyt helvettiä.
On kuuma kesäpäivä, mut ei ihmisen kädet näin hikoile.
Pidän puhelinta kädessä ja mietin mietin mietin et mitä mä uskallan vastata.
Todellakin mä haluan nähdä Andun.
 Mut missä?
 Ja aikooko se aidosti oikeesti tulla mua moikkaamaan?
Ja vielä vapaa-ajalla?

Vastasin,että voidaan nähdä ja kerroin lähiostarin osoitteen.
Jotenki tuntui niin siistiltä olla näin vaarallisilla vesillä.
Ihan kodin lähellä.
Ja Riku vois tulla paikalle ihan milloin vain.
Se ei mua enää kiinnostanut.
Vaikka tulisi kolme Rikua, mua ei kiinnostanut.

Mä kävelen kohti ostaria.

Tekstaan kädet vapisten Ellulle ja se omaan tapaansa tietenkin tsemppaa mua.
Ellu on siitä upea, että se ei oo ikinä, IKINÄ tuominnut mua.
Ellu on vaan tukenut mua mun tekemisissä, päätöksissä jne.
Seissyt siinä rinnalla, kun mä horjun; Ottanut olkapäästä kiinni ja saanut tasapanon takaisin kuosiin.
 Se on oikea ystävä se.

Mä kuljen määrätietoisesti kohti ostaria ja tunnistan Andun kaukaa.
Sillä on musta Buell.
Se näyttää niin upealta.
Siis sekä Andu että se pyörä.
Siis Buell.

Mulla pyöri vaan päässä, että nyt Verna, käänny ympäri ja juokse helvetin kovaa.
Samalla taistelen jännityksen ääntä vastaan ja kävelen kohti Andua.
Andu kaappaa mut halaukseen samantien.
Mulla on helvetin vaikea olla. 

Pyörin paikoillani,
pyöritän taskussa olevia avaimia käsissäni, 
kikatan kuin pikkutyttö.

Samaan aikaan mulla on niin hyvä ja turvallinen olla.
Mun on helppo jutella Andun kanssa.
Andu mittaa mua katseellaan.
"Oot kaunis, Verna".
Mä tunnen kuinka puna nousee mun kasvoille.

Me höpötettiin varmaan tunnin ajan ja sit Andun piti lähteä jatkamaan matkaa.
Se puki takaisin ajokamat päälle,
 kaappasi mut taas halaukseen.
Oisin voinut jäädä siihen syliin koko loppupäiväksi.
Sit se ajoi pois.
Mulle jäi niin tyhjä olo.

Istuin nurmikoll ja tuijotin mun varpaita samalla kun poltin tupakan.
Mulla oli oli kuin pikkulapsella jolta olisi viety tikkari.
Jotain puuttui.
 Niin tyhjä olo mulla oli.

Kaivoin mun puhelimen taskusta.
45 puhelua tullut.
Riku.

Noin.
Sota oli valmis.
Vahtikoiralta katosi vahdittava, mut se ei kiinnostanut mua.
Mä olin just maailman parhaassa sylissä.
Mua ei enää kiinnostanut vaikka kotona olisi pommi räjähtänyt.