Ihan tavallinen päivä.

Tänään, satoi vettä... kuten eilen ja toissapäivänäkin.
Vedin duunikamoja päälleni työpaikkani pukuhuoneessa.
Jätkät naljaili mulle: "Kato, kiukkuVerna yhtä iloisena kuin aina.." Joojoo aivan,aivan.
Kotona oli hirveä päivä. Tai siis aamu. Ja yö.
Me riideltiin Rikun kanssa taas, kuten eilen, toissapäivänä, sitä edellisenäpäivänä... Niin ja viimeviikolla.
Viimekuukin meni aika pitkälti riidellessä.

Siirryttiin työpisteeseen jätkien kanssa.
Työtehtävät alkoivat samantien, mutta nyt oli normaalia rauhallisempi päivä.
Menin kohteen toiseen kerrokseen, jossa sidosryhmässä työskentelevät henkilötkin jo olivat.

Jäädyin. Minä jäädyin. Mikä toi on?? Kuka toi on??
Siinä se oli.
Silmämitalla jääkaapin korkuinen ja jääkaappia pikkusen leveämpi, treenattu, täysin mun silmää miellyttävä mies. 
Sen silmät. 
Ei, en pysty ees kuvailemaan niitä.

Hetken keräilin itseäni. Kävelin empien Sebastianin luokse, joka työskentelee sidosryhmässäni.

"Mitä äijä?" kysyin.
Sebu vaan virnuili mulle.
Se jääkaappi käveli mun luokse, ojensi käden ja esitteli itsensä: "Andu".
Mä en saanu kunnolla sanottua omaa nimeäni sille. Mä vaan tuijotin sitä, pidin sitä kädestä kiinni. Ne silmät, mä upposin niihin täysin.
Tää Andu tuijotti mua ja katsoi vähän odottavasti.
"Veveverna" Mä änkytin sille.
Ei helvetti miten noloa.
Mun naama oli varmaan punasempi ku joulupukin vaatteet.


Työpäivä meni kuin siivillä. 
Ne silmät ja se katse paloi mun verkkokalvoihin. Näenkö mä sitä enää koskaan? Onko se ylihuomenna taas tuolla, kun minulla on työvuoro? Näenkö mä sitä oikeasti enää?

Andu.....anduanduandu. Se nimi tarttui mun kieleen.

Istuin metrossa ja mietin Andua. Sitä olemusta ja sitä miten se kantoi itsensä työasussaan.
 Mun naamalle tuli ihan jäätävän iso virne.
Ihmiset tuijotti mua kuin jotain idioottia. 
Siinä mä istuin metrossa, mietin Andua ja Spotifystä alkoi soimaan Elastisen Kerrankin -biisi.

"Ku katseet etti ja kohtas molemmil petti pokka katoin et oisko se tossa voiks olla totta?"

Ei mä en voi käsittää. Jäädyin taas. Kävelin ihan omissa ajatuksissani kotiin. Mä olin onnellinen siitä, että Riku oli duunissa niin pitkään, että mä olin jo nukkumassa kun se tulisi kotiin. Mun ei tarvinnut tänään riidellä. Mä lähdin koirien kans pihalle ja soitin mun parhaalle ystävälle, Elinalle. Mä kerroin Ellulle tän jutun. Ellu sanoi, ettei ihmekkään, jos tossa tilanteessa kuka vaan vie jalat alta. Mä en vaan voinut oikein itse hyväksyä sitä. Me ei ees puhuttu Andun kans ja se teki muhun lähtemättömän vaikutuksen.


Mä en saa sitä enää mun mielestä.